UNIMYYTTI

SIELUUN LASKEUTUMISEN MATKA

Sieluun laskeutumisen matka

Elämme sankareita palvovassa maailmassa. Sankarimyyttien suosio ja vaikutus on ollut todistetusti vahva jo vuosituhansia, mutta ihmiskunnan historian varhaisimmat kulttuurit ja muinaiset uskonnot ovat olleet valtaosin matriarkaalisia. Aurinkoa on palvottu feminiininisenä symbolina, ja etenkin vanhemmilla naisilla on ollut vahva asema yhteisöjen johtajina, tiedonvälittäjinä ja parantajina. Todistetusti naiset ovat toimineet myös metsästäjinä ja sotureina.

Sankarin matka, ns. monomyytti, ei sellaisenaan vastaa nykypäivän massiivisiin kriiseihin, vaan tarvitsemme monomyytin tilalle feminiinistä sieluun laskeutumisen ja parantumisen matkaa. Toivon että Unimyytti vastaa osaltaan tähän tarpeeseen.

Sipoossa, 6.6.2024, uuden kuun päivänä

KATARIINA SOURI

Sieluun laskeutumisen matka

Elämme sankareita palvovassa maailmassa. Sankarimyyttien suosio ja vaikutus on ollut todistetusti vahva jo vuosituhansia, mutta ihmiskunnan historian varhaisimmat kulttuurit ja muinaiset uskonnot ovat olleet valtaosin matriarkaalisia. Aurinkoa on palvottu feminiininisenä symbolina, ja etenkin vanhemmilla naisilla on ollut vahva asema yhteisöjen johtajina, tiedonvälittäjinä ja parantajina. Todistetusti naiset ovat toimineet myös metsästäjinä ja sotureina.

Sankarin matka, ns. monomyytti, ei sellaisenaan vastaa nykypäivän massiivisiin kriiseihin, vaan tarvitsemme monomyytin tilalle feminiinistä sieluun laskeutumisen ja parantumisen matkaa. Toivon että Unimyytti vastaa osaltaan tähän tarpeeseen.

Sipoossa, 6.6.2024, uuden kuun päivänä

KATARIINA SOURI

Unimyytti on nyt mahdollista tilata ennakkoon!

Samalla pääset lukemaan ja kommentoimaan kirjan lukuja näillä nettisivuilla vain tilaajille tarkoitetussa osiossa. Saat salasanan osioon ostoksen jälkeen sähköpostiin lähetettävän tilausvahvistuksen mukana. Teoksen ”Alun sanat” on jäljempänä kaikkien vapaasti luettavissa.

Ostamalla kirjan, tai jonkin tarjolla olevista paketeista ennakkoon, autat osaltasi teoksen viimeistelyn ja julkaisemisen kustannuksissa. Kustannan kirjan itse, ja teos ilmestyy ainoastaan paperikirjana lokakuussa 2024. Teos on noin 300 sivua, ja suunnilleen puolet materiaalista tulee luettavaksi tilaajille ennakkoon kesä-, heinä- ja elokuun aikana.Tilaajat saavat teoksen omistuskirjoituksella.

Kirjan lisäksi voit tilata ennakkoon Unimyytti voimakortit, jotka kytkeytyvät unikartan eri vaiheisiin. Taideteoksillani kuvitetut kortit tulevat pienen tulkintakirjan kanssa.

Unimyytti kirja

44 € + postitus

44 Lisää ostoskoriin


Unimyytti kirja ja -kortit + tulkintakirja

88 € + postitus

88 Lisää ostoskoriin


Kaksi Unimyytti kirjaa

80 € + postitus

80 Lisää ostoskoriin

Unimyytti on nyt mahdollista tilata ennakkoon!

Samalla pääset lukemaan ja kommentoimaan kirjan lukuja näillä nettisivuilla vain tilaajille tarkoitetussa osiossa. Saat salasanan osioon ostoksen jälkeen sähköpostiin lähetettävän tilausvahvistuksen mukana. Teoksen ”Alun sanat” on jäljempänä kaikkien vapaasti luettavissa.

Ostamalla kirjan, tai jonkin tarjolla olevista paketeista ennakkoon, autat osaltasi teoksen viimeistelyn ja julkaisemisen kustannuksissa. Kustannan kirjan itse, ja teos ilmestyy ainoastaan paperikirjana lokakuussa 2024. Teos on noin 300 sivua, ja suunnilleen puolet materiaalista tulee luettavaksi tilaajille ennakkoon kesä-, heinä- ja elokuun aikana.Tilaajat saavat teoksen omistuskirjoituksella.

Kirjan lisäksi voit tilata ennakkoon Unimyytti voimakortit, jotka kytkeytyvät unikartan eri vaiheisiin. Taideteoksillani kuvitetut kortit tulevat pienen tulkintakirjan kanssa.

Unimyytti kirja

44 € + postitus

44 Lisää ostoskoriin


Unimyytti kirja ja -kortit + tulkintakirja

88 € + postitus

88 Lisää ostoskoriin


Kaksi Unimyytti kirjaa

80 € + postitus

80 Lisää ostoskoriin

Kiitos että rohkenit tarttua tähän kirjaan.
Tiedän, ettei teoksen nimi ole erityisen houkutteleva ja lukijaa kosiskeleva. ”Sieluun laskeutumisen matka” saattaa kuulostaa epäilyttävältä, sillä sielusta puhuttaessa meissä syntyy usein vahva mielikuva noususuunnasta, valosta ja korkeuksiin kohoamisesta. Niinpä ajatus laskeutumisesta voi herättää epäilyä ja jopa synkkiä ajatuksia.
Pääotsakkeeksi nostettu ”Unimyytti” saattaa sekin herättää hämmennystä. Moni varmasti mieltää unimyytin liittyvän lähinnä nukkumiseen, ja uneen yhdistettyihin virheellisiin uskomuksiin. Tarkoitan termillä kuitenkin jotakin aivan muuta. Unesta ja unien näkemisestäkin tässä kirjassa toki kirjoitan, ja osittain unimyytin olemus avautuu meille unimaailman kautta.
Vähintään yhtä keskeistä on valvetilassa tapahtuva uneksiminen, joka ei tarkoita haaveilua, vaan tietoisuuden laajentumista arkitodellisuuden toiselle puolen, tai ainakin sen raja-alueille. Unet ja uneksiminen avaavat kulkuväylän oman persoonan varjoon, ja asteittain myös yhdessä jaettuun, kollektiiviseen tiedostamattomaan. Valon määrä maailmassa lisääntyy, kun nostamme piiloon jääneitä kerroksia näkyviin. Siksi varjotyöskentelyn merkitys on keskeinen kirkkauden saavuttamiseksi.
Unimyytissä on kyse laajasta, tietoisuutta lukuisin tavoin syventävästä kokonaisuudesta, joka kattaa myös sanaan ”uni” liittyvän symboliikan ja etymologian.

Kantasana ”myytti” ei päästä meitä yhtään helpommalla. Termi on merkitykseltään tulkinnanvarainen, ja sitä käytetään nykypäivänä yhtenään vääristelevissä ja vähättelevissä yhteyksissä. Myyteistä puhuttaessa viitataan usein sitkeisiin uskomuksiin, jotka eivät ole totta, ainakaan tieteellisellä suurennuslasilla tarkasteltuna.
Perinteisesti myyteillä on viitattu tietenkin ikiaikaisiin jumaltaruihin ja luomiskertomuksiin, eivätkä ne ole valtaosalle ihmisistä enää erityisen tärkeitä tai vakavasti otettavia. Moni olisi epäilemättä valmis hylkäämään ne kauas homeiseen menneisyyteen. Mitä arvoa niillä voisi olla nykypäivänä?
Myyteillä on kuitenkin korvaamattoman tärkeä tehtävä, sillä myyteiksi luetut tarut ja legendat ovat muinoin auttaneet heimokansoja ymmärtämään muutoin selittämättömiä tapahtumia ja ilmiöitä. On hämmästyttävää, että myytit ovat toistuneet lukuisissa alkuperäiskansojen kulttuureissa hyvin samankaltaisina. Niiden keskeiset teemat, arkkityyppiset hahmot ja symboliikka ovat pitkälti yhteneväiset, ja tarjoavat viitteitä siitä, että elollisen maailman ja ihmisyyden ytimessä on kaiken kattava, sisäänrakennettu tieto ja ymmärrys; taustatarina, joka toteutuu älyllisen ajattelun ja tieteellisen todistelun ulkopuolella.

Koen vahvasti, että myytit ovat totta. Ne ovat totta samoin kuin kokemus paljaasta ja puhdistavasta rakkaudesta, joka ruokkii ja kannattelee elämää, antaen sille suunnan ja merkityksen, sekä kyeten jalostamaan meidät totuudellisiksi versioiksi itsestämme.
Kuitenkin rakkauden syvin olemus jää meille salaisuudeksi. Emme kykene selittämään tyhjentävästi rakkauden syntymekanismia, laatua ja tarkoitusta. Rakkauteen kätkeytyy suuri mysteeri, joka ylittää ihmisen biologisen tarpeen jatkaa sukua ja hoivata jälkeläisiään.
Samalla tavoin myyttinen todellisuus pakenee tarkkaa määrittelyä, tutkimusta ja todisteita. Mutta ilman kytkentää piilotajuntaamme puhutteleviin ja meitä opastaviin ikiaikaisiin kertomuksiin olemme väistämättä eksyksissä. Seilaamme globaalissa, tieteen, teknologian ja materian hallitsemassa maailmassa ilman suuntaa, vieraantuneina niin henkisestä kuin fyysisestäkin alkukodistamme. Meillä ei ole purjeita, miehistöä, kompassia eikä ankkuria. Tietoinen mielemme aluksen kapteenina jää yksin, ja joudumme väistämättä laivamme kanssa tuuliajolle ja lyhytnäköisten valintojen armoille.

Myyttinen todellisuus ei jätä matkaa tekevää yksin, mielivaltaisesti vellovan kaaoksen ja hämmennyksen keskelle. Se avaa meille kaikille yhteisen arkaaisen taustatarinan, johon voimme luottavaisesti ankkuroitua.
Unimyytti edustaa ihmisen henkilökohtaista luomis- ja kehityskertomusta, joka johdattaa meidät löytöretkelle omaan sisäavaruuteemme. Sinne on kätkettynä salattu henkinen DNA:mme. Unimyytti on oma ikiaikainen, ajattomuuteen kytkeytyvä pyhä tarinamme, joka myyteille ominaisesti puhuu meille ensisijaisesti vertauskuvin, sillä tiedostamaton mieli ymmärtää parhaiten symbolien kieltä.
Unimyytti puhuu meille myös intuition välityksellä, unimaailman ja sisäisten oivallusten muodossa, taiteen ja luovuuden, sekä lähes taianomaisilta tuntuvien sattumusten ja samanaikaisuuksien kautta. Unimyytin vaikutus ilmenee elämässämme kokemuksena johdatuksesta ja merkityksen tunteesta.
Unimyytti puhuu meille myös loogisten päätelmien, sekä tieteen ja tutkimuksen välityksellä. Olemme tulleet tärkeään taitekohtaan. Modernin tieteen kehitys on vuosisatojen ajan etäännyttänyt ihmistä muinaisten kulttuurien tietoperinteestä ja todellisuuden mystisestä kokemisesta, mutta nyt suunta näyttää joiltain osin kääntyneen.
Muun muassa kvanttitiede, joka on auttanut ihmistä ymmärtämään yhä monitasoisemmin maailmankaikkeuden rakennetta ja energiaa, on aiheuttanut murroksen tieteellis-rationaalisessa maailmankuvassa, ja muuttanut merkittävällä tavalla myös lukuisten tiedemiesten käsitystä niin tietoisuudesta kuin todellisuudestakin. Aineellisen maailman taustalla vaikuttavat elävät järjestelmät ovat paljastuneet yhä monimutkaisemmiksi. Niiden kyky toimia luovasti tukee jatkuvasti tapahtuvia uudistumis- ja muutosprosesseja ja avaa näkymiä elämän henkiseen ulottuvuuteen. Moderni tiede ei enää automaattisesti sulje pois mystisen kokemisen tasoa ja mysteeriä, joka jää huippututkijoidenkin teorioiden ulkopuolelle.

Unimyytti puhuu meille niin syvyydestä kuin myös laajuudesta käsin. Se ei jää roikkumaan ilmaan höttöisenä ja häilyvänä yläpilvenä, vaan painaa meitä alaspäin, kohti maata ja syvyyttä; ihmisenä olemisen perustasoa ja historiaa.
Unimyytti paljastaa, että pohjasta käsin avautuu vahva ja vakaa yhteys myös henkisyyden korkeimmille tasoille. Jos tavoittelemme nousua hätäisesti ja oikoteitä käyttämällä, kadotamme kytkennän Itseemme ja perimmäiseen tehtäväämme. Meidän on kasvatettava syvät juuret, joiden avulla asetumme tukevasti niin maailmaan kuin omaan perusolemukseemme. Meidän on myös ymmärrettävä ylisukupolviseen sukusieluun kytkeytymisen, ja siitä seuraavan tehtävänannon merkitys. Muutoin olemme kuin laukaisualustalta avaruuteen karanneita raketteja.

On tultava tietoiseksi tehtävästä, ja valmistauduttava siihen huolella. Unimyyttiä symboloivan unikartan kenties keskeisin vaihe liittyykin kohtaan, jossa olemme valmiit aloittamaan laskeutumisen prosessin. Silloin irrottaudumme tiiviistä yhteisöllisestä elämästä, kohtaamme itsemme yksinäisyydessä ja luomme erottamattoman yhteyden ympäröivään luontoon.
Tämä ei tietenkään tarkoita lopullista eikä täydellistä erkaantumista perheestämme tai muista sosiaalisista suhteista. Riippuu yksilöstä ja tilanteesta, miten pitkäaikainen ja radikaali irtiotto on tarpeen. Mutta aivan kuten nousua, ei laskeutumistakaan voi kiirehtiä.
Kiirehtimisen lisäksi henkiseen matkaan kuuluu myös jumiin jäämisen vaiheet. Saatamme jäädä vuosikausiksi tai jopa vuosikymmeniksi toistamaan samaa sykliä, tai jumitumme kiinni vanhoihin kuvioihin niin, että elämämme muuttuu staattiseksi.
Tällaisista jumiin jäämisistä tulemme yleensä ennen pitkää tietoisiksi. Sen sijaan henkinen huvipuisto on paikka, johon moni unohtuu, tai ei vain malta lähteä sieltä eteenpäin. Monet eivät välttämättä edes ymmärrä, että siellä pyöriessä matkanteko saattaa jopa pysähtyä.
Henkinen huvipuisto sijaitsee Unimyyttiin liittyvän unikartan ensimmäisen transformatiivisen sisäsyklin, eli kuvion ylhäältä käsin avautuvan ns. sankarin matkan pohjassa. Erilaisten henkisten opettajien seuraaminen ja oppijärjestelmien, tekniikoiden ja menetelmien hyödyntäminen omassa kehityksessä kuuluu asiaan, mutta jos jäämme kiertämään vuosikausiksi tai -kymmeniksi huvipuiston laitteita tai istumme karusellissa, joka pyörii jalustalle nostamamme gurun ympärillä, niin aidoin olemuksemme ja perimmäisin tehtävämme jäävät väistämättä toteutumatta.
Huvipuistossa on ymmärrettävä lähteä. Kun olemme käyneet läpi maskuliinisen, monomyytiksi kutsutun sankarin matkan, ja sitä laajemman, yhteisöllisen soturin matkan, meidän on uskaltauduttava jatkamaan unikartan ulkokehää, ja lähettävä laskeutumaan kohti suuren kehän pohjaa. Meidän on löydettävä oma sisäinen opettajamme ja luotava oma mytologiamme.
Monet jäävät myös kiertämän sankarin tai soturin matkaa kerta toisensa jälkeen. Toisaalta henkisestä huvipuistosta voi myös vahingossa kiepsahtaa tekemään käänteistä matkaa ylisukupolvisen parantumisen kehälle, etenkin jos laajentaa tajuntaa ja tietoisuutta tavoilla, jotka ovat vaarallisia, tai joihin mieli ja keho eivät ole valmiit.
Avaan henkisen huvipuiston hyötyjä ja haasteita lisää myöhemmin. Selvää kuitenkin on, että tarvitsemme luontoa, perinteisiin kytkettyjä arjen rutiineita ja yksinäisyyttä maadottuaksemme ja linjautuaksemme. Mitä tukevammin olemme juurtuneet, sitä laajemmin voimme avata tietoisuuttamme ja ymmärrystämme turvallisesti ja niin, että pääsemme matkallamme aidosti eteenpäin.

Näen, että olemme syntyneet tänne oppiaksemme ihmisyydestä ja siitä viisaudesta, joka on kerrostunut ihmislajin miljoonien vuosien mittaisesta kehityshistoriasta maapallolla. Biologisesti emme ole juurikaan muuttuneet viimeisten 200 000 vuoden aikana, mutta tietoisuutemme tasossa ja laajuudessa on tapahtunut muutoksia eri aikakausina ja eri kulttuureissa.
Kehitys ei kuitenkaan ole tapahtunut lineaarisesti eikä samatahtisesti, vaan eri kansojen, yhteisöjen ja yksilöiden välillä on ollut merkittäviä eroja. Globaalisti toimivassa nykymaailmassa nuo erot uhkaavat aiheuttaa ennen näkemättömän repeämän ihmiskunnassa. Selkeään vähemmistöön on jäänyt se osa väestöstä, joka pyrkii muistamaan ja jäljittämään omaa lajihistoriaansa ja henkistä perimäänsä, sekä oppimaan siitä. Monet näkevät keskeisenä tavoitteena hetkessä elämisen, mikä kauniista ajatuksesta huolimatta tarkoittaa valitettavan usein vastuun kantamisen välttelyä. Toisille on ensisijaista rakentaa identiteettiä ja ”olla oma itsensä”. Siinäkin on hieno tarkoitus, mutta vanhetessa monille paljastuu, että identiteetti on jatkuvasti muuttuva, ja toimii lähinnä välineenä kuulua joukkoon ja samastua omaan viiteryhmään. Elämänkehällä edetessä identiteetin merkitys asteittain vähenee, kun emme enää etsi viiteryhmää näennäisesti kaltaisistamme, vaan kytkeydymme olemuksemme pohjaan, ja ylisukupolvisiin ketjuihin.

Valitettavan suuri osa ihmisistä ei piittaa sen enempää itsensä löytämisestä kuin henkisestä matkastakaan. Ohjatuissa joukossa marssivien katse on suunnattu ylös- ja eteenpäin. Edistys, uudistus, innovatiivisuus ja kokeellisuus ovat talloneet perinteet alleen. Sen sijaan että ihmiskunta uskoisi ja luottaisi tulevaisuuteen sitä kestävästi ja vastuullisesti rakentaen, se on tehnyt tulevaisuudesta uskonnon, joka lupailee ihmisille pelastusta. Viihde, teknologia ja kuluttaminen vievät huomion pois massiivisista ongelmista, joita pyritään ratkomaan ensisijaisesti kehityksen keinoin. Poliittisille päätöksille haetaan viitekehystä ja peilauspintaa korkeintaan lähihistoriasta. Muinaishistorian jäljelle jäänyt arvo on ainoastaan niillä museoihin päätyvillä aarteilla, jotka ovat löytyneet arkeologisilta kaivauksilta. Niitä me ihmettelemme ja ihastelemme, mutta emme ymmärrä integroida tarjolla olevaa tietoa ja paneutua ihmisyyden henkiseen arkeologiaan.

Olen itse suomalainen, ja unimyytti kytkeytyy joiltain osin itämerensuomalaisten kansojen muinaisuskoon. En ole perehtynyt kovinkaan yksityiskohtaisesti suomalaisten heimojen pakanauskoon, osin siksi, että säilynyttä, suoraa tietoa ei ole helposti saatavilla. Oman kansani harjoittama luontousko pyrittiin, ja pitkälti onnistuttiinkin, tuhomaan kristinuskon tieltä, ja vaikka olen ollut tästä surullinen ja vihainenkin, niin koen, että kasvaminen henkisessä tyhjiössä vailla juuria on ollut myös omanlaisensa siunaus. Olen nimittäin ollut pakotettu etsimään tietoa itsenäisesti sieltä, mistä kaukaiset esivanhempanikin ovat tietoa aikanaan noutaneet. Tämä on pakottanut tekemään omaehtoista matkaa, ja turvautumaan menetelmään, jonka koen keskeiseksi autenttisen tiedon saamiselle.
Toki olen hyödyntänyt unimyytissä myös dokumentoitua materiaalia paitsi suomensukuisten kansojen, niin myös muiden muinaisten kulttuureiden henkisestä perinteestä, aina kun olen kokenut, että tiedolla on keskeinen merkitys ja se resonoi Unimyytin kanssa. Sukupolvien välillä kulkenutta elävää tietoa ja kulttuuria on sitäkin yhä jäljellä harvalukuisten alkuperäiskansojen keskuudessa, mutta heistä valtaosa pyrkii säilyttämään oman tietoperinteensä ytimen pitämällä sen salassa. Ymmärrän suojaamisen tarpeen ja kunnioitan heidän tahtoaan, vaikka koenkin, että kaikki se tieto mikä auttaa ihmiskuntaa havahtumaan ja parantumaan olisi tärkeää saada laajasti käyttöön.
Suomalaista muinaisuskoa on viime aikoina herätetty vahvasti henkiin. On kerätty tietoa kirjoihin ja perustettu erilaisia luontouskon ja omavaraisuuden ympärille rakentuneita ryhmiä. He tekevät keskeisen tärkeää työtä elvyttämällä takaisin arkikäyttöön erilaisia riittejä ja rituaaleja, sekä palauttamalla vuodenkiertoon alkuperäisen tarkoituksensa mukaisia pakanallisia juhlia.
Muinaisten suomalaisten maine syvän luontoyhteyden poikkeuksellisen pitkään säilyttäneenä ja maagisia kykyjä omaavana kansana on sekin tunnustettu. Esimerkiksi viikinkisaagoissa on lukemattomia mainintoja suomalaisista, etenkin myöhäiseltä viikinkiajalta. Paitsi että Suomeen tehtiin ryöstöretkiä, niin suomalaiset olivat myös pelättyjä sotureita, eivät alkeellisten aseidensa vuoksi vaan hurjan luontonsa ja maagisten kykyjensä takia. Taikavoimia hallinneilta suomalaisilta, etenkin naisilta, haettiin tietoa, ohjausta ja parannusta, ja suomalaiset naiset olivat myös haluttuja vaimoja viikinkikuninkaille ja sotureille.
On kiistatonta, että sivistykseen perustuva kehityksemme on ollut reippaasti jäljessä muihin Euroopan kansoihin verrattuna. Maanviljelykseen siirtyminen tapahtui meillä lähes 2000 vuotta myöhemmin kuin keskisessä Euroopassa, ja samalla kun muualla jo syntyi kaupunkivaltioita, meillä elettiin kylissä ja metsissä luonnon ehdoilla. Heimokulttuuri ja metsästäjä-kerääjäkansan elämäntapa säilyi meillä poikkeuksellisen pitkään, ja sitkeässä istui myös pakanauskomme loitsuineen, runoineen ja tarinoineen, kirkon miekkalähetyksistä ja vainoista huolimatta. Muinaisuskon henkiä ja haltioita palvottiin salaa, ja myyttinen metsä oli pyhä.
Ja sitten, vähä vähältä, kansamme taipui ja lopulta hylkäsi täysin oman historiansa. Ylpeys vaihtui häpeäksi, emmekä yhä edelleenkään ymmärrä ainutlaatuisen historiamme merkitystä.
Mutta meissä on edelleen jäljellä arvokasta perimätietoa, jos ei ihan näkyvissä niin heti pinnan tuntumassa kuitenkin. Mutta sen sijaan että vaalisimme tätä ominaisuuttamme, me juoksemme sitä karkuun ja yritämme edistys- ja teknologiauskossamme haudata heikkoudeksi kuvittelemamme todellisen voimamme mahdollisimman syvälle, piiloon häpeältä.
Tästä käsittelemättömästä häpeästä johtuen Suomi on mm. yksi maailman medikalisoiduimmista valtioista. Luontaisiin hoitomuotoihin kohdistuu valtavaa pelkoa ja vihaa, aivan kuten luonnonvaraisiin petoeläimiimme. Myös henkisyys nähdään kielteisessä valossa, niin että siitä avoimesti puhuvia pidetään tyhminä, epäuskottavina ja jopa mielisairaina. Sen sijaan kristinusko on hyväksyttyä, eikä uskossa olevien älykkyyttä kyseenalaisteta.
Me suomalaiset olemme paitsi sotiemme, niin ennen muuta myös henkisen juurettomuutemme traumatisoima kansa.

Vakavien traumakokemusten tiedetään kulkevan useassa sukupolvessa eteenpäin, niin psykologisesti kuin epigeneettisestikin. Vuosituhansien ajan samankaltainen informaation siirtymisen prosessi toteutui myös tietoperinteen osalta. Mutta nyt me siirrämme eteenpäin ainoastaan traumaa, eikä alkuperäiskansojen tietoperinne ja viisaus tavoita enää kuin häviävän murto-osan maailman väestöstä. Ihmisen henkiselle kehitykselle ja hyvinvoinnille elintärkeän tiedon periytyminen on pyritty ja onnistuttu monin tavoin katkaisemaan.
Tämä tuhoisa kehityssuunta on kiihtynyt viime vuosikymmeninä. Valtaosa ihmiskunnasta marssii riemukulkueessa kohti transhumanismia, joka nojaa vahvasti teknologian ja lääketieteen räjähdysmäiseen kehitykseen ja lähes kritiikittömään hyödyntämiseen. Hinta oletetuista hyödyistä on kova. Vallan keskittyminen ja mielivallan käyttö lisääntyy. Alistumme yhä enemmän ulkoiselle ohjaukselle. Samalla menetämme kykymme ja mahdollisuutemme kehittää synnynnäistä, ihmiskehoon sisäänrakennettua huipputeknologiaa.
Monet biohakkeroinnista innostuneet pyrkivät hyödyntämään molempia kehityslinjoja rinnakkain, mutta kykenemmekö hahmottamaan ja vastustamaan sen rajan ylitystä, jonka jälkeen biologisen kehomme muokkaaminen on mennyt niin pitkälle, että aiheutamme vakavaa tuhoa suunnattoman kapasiteetin omaaville luoville, sisäisille prosesseillemme?
On vaikea ymmärtää, että merkittävä osa ihmisistä on valmis luopumaan ihmisyydestään, vaikka olemme vasta hädin tuskin raottaneet ovea oman biologiamme huikeisiin mahdollisuuksiin. Ja nuo mahdollisuudet eivät avaudu meille, jos emme kulje sukupolvien kytkennöissä taaksepäin. Voimme ymmärtää nykyhetkeä ja hahmottaa tulevaa vain kaukaisten esi-isiemme tarjoaman pitkän aikajänteen avulla. Sivuuttamalla tuon arkaaisen tiedon unohdamme samalla alkuperämme ja perusluontomme, ja menetämme lajina lopullisesti mahdollisuuden muistamiseen. Uneksiminen on ensisijaisesti juuri muistamista. Menneet sukupolvet elävät meissä, ja meillä on vastuu heidän ojentamansa viestikapulan kuljettamisesta eteenpäin. Joukkueemme on salamannopea, huippuvarusteltu ja teknisesti häikäisevä, mutta miten voimme pärjätä kisassa ja päätyä hyvään lopputulokseen, jos annamme viestikapulan pudota?
Tämän kirja kertoo pysähtymisestä ja pudonneen viestikapulan noutamisesta. Se kertoo siitä, kuinka kilpajuoksun sijaan on viisasta edetä rauhassa ja tehdä matkaa kaikkiin suuntiin, toisinaan eksymällä ja suunnan kadottamalla, mutta palaamalla aina takaisin oikealle reitille.

Se matka, joka minun oli tehtävä tämän kirjan synnyttämiseksi, on kestänyt koko tähänastisen elämäni. Nykyhetkestä käsin on helppo nähdä, kuinka kaikki kohdalleni osunut on ollut tarpeellista syvemmän ymmärryksen saavuttamiseksi.
Idea unimyytistä syntyi noin seitsemän vuotta sitten, yllättäen avautuneena oivalluksena ja syvän intuitiivisen tunnistamisen vahvistamana visiona. Tiesin välittömästi, että olin sisäisen totuuteni äärellä, ja matkalla kohti sen ydintä.
Kun ryhdyin kirjoitusurakkaan, olin hieman alle viidenkymmenen, varhaisessa keski-iässä. En vielä tuolloin aavistanut, miten merkittävä vaikutus vaihdevuosilla on naisen koko olemukseen, niin ajatteluun, tunteisiin kuin kokemukseen omasta itsestä ja elämästä. Vaihdevuodet ovat murrosiän rinnalla naisen keskeisin siirtymä- ja kypsymisriitti, eikä ole liioiteltua sanoa, että vaihdevuosien jälkeen alkaa naisen toinen elämä. Tai oikeastaan ajattelen, että naisella on neljä elämää. Vaihdevuosien myötä alkaa niistä viimeisin, ja epäilemättä merkittävin.
En oivalluksen Unimyytistäni saatuani ymmärtänyt, että vasta tästä äärimmäisen tärkeästä, viimeisestä elämästä käsin, kykenisin kirjoittamaan kirjan loppuun. Tehtävä on ollut äärimmäisen haastava ja epätoivoakin aiheuttava. Materiaalia on kertynyt vuosien mittaan valtavasti, ja massiivinen aihepiiri on näyttäytynyt usein hankalasti hallittavana ja jäsenneltävänä. Olen monesti epäröinyt kykyäni kirjoittaa teosta valmiiksi, ja ollut myös huolissani sen julkaisemisesta. Kirjan sisältö ei varmaankaan avaudu kaikille, ja teos tulee epäilemättä herättämään moninaisia reaktioita.
Sisimmässäni olen silti tiennyt, että kirja oli kirjoitettava loppuun, ihan jo itsenikin kannalta. Ymmärsin myös katuvani jonakin päivänä raskaasti, jos jättäisin Unimyytin julkaisematta.
Vähitellen sekin tuli selväksi, että minun on kustannettava teos itse. Tämän kirjan ei kuulu kulkea kustannusyhtiöiden kanavissa ja mankeleissa, ei altistua suuryritysten tehokkuus- ja kvartaaliajattelulle, ulkoa käsin toteutetulle markkinoinnille ja tyngäksi jäävän elinkaarensa lopussa tylylle makuloinnille. Haluan antaa kirjalle orgaanisemman, omannäköisensä elämän.
En myöskään koe mielekkäänä, että tästä kirjasta tehdään digitaalisia versioita, tai että tekoäly lukee sen äänikirjaksi. On tärkeää, että teos on fyysisesti lukijan käsissä perinteisenä paperikirjana, ja toivon että se kulkee mukana ihmisten elämän mittaisessa matkassa sen erinäisiä vaiheita rikastuttaen, tukien ja inspiraatiota sekä oivalluksia tarjoten. Ääneen lukemisella on silläkin kiistaton arvonsa, mutta ensisijaisesti niin, että lukija ja kuulija ovat samassa fyysisessä tilassa, jakaen yhteisen kokemuksen.

Pidän keskeisen tärkeänä myös sitä, että tekstissä säilyy oma sisäinen ääneni ja tapani ilmaista itseäni. Haluan, että ajatukseni välittyvät tekstistä ilman turhia suodattimia tai osaavankaan kustannustoimittajan merkittävää editointia. Kukaan ulkopuolinen ei voi olla vaikuttamassa sisältöön, joka kumpuaa henkilökohtaisesta sieluun laskeutumisen matkastani ja kokemuksesta, johon mahdollisella kritiikin esittäjällä ei ole suoraa yhteyttä.
Olen siis edennyt projektissa sisällön ja itselleni luontevan ilmaisun ehdoilla ja todennut, että muotoseikat eivät ole tämän teoksen keskiössä. Olen luottanut sisäiseen ohjaukseen ja intuitioon sekä tietoon, mitä olen elämäni moninaisissa vaiheissa ja eriskummallisissa käänteissä oppinut ja oivaltanut.
Tyhjentävästi en voi omaa kokemustani lukijalle avata, vaan jokaisen on kuljettava omien oivallusten ohjaama matkansa. Voin kertoa esteistä ja hidasteista, sekä viitoittaa tietä ja avata etenemistä avittavia lukuisia mahdollisuuksia. Voin toimia kirjan kautta vertaistukena ja henkisenä kanssakulkijana, ja antaa toivoa tilanteissa, joissa epätoivon ja eksymisen kokemukset uhkaavat lannistaa matkaajan. Mutta nopeaa oikotietä, varmoja vastauksia, tai jokaisen kohdalla toimivaa patenttiratkaisua sielutilaan laskeutumisesta en voi tarjota.

Eteneminen vaatii kärsivällisyyttä, ja usko matkan merkityksellisyyteen on jokaisen löydettävä itse. Omalla kohdallani haasteita ja hidasteita on ollut valtavasti, jo arjenkin tasolla. Olen vastannut elämässäni yksin niin monesta osa-alueesta, että henkisen työskentelyn ja tämän teoksen kirjoittamisen tiellä on aina tuntunut olevan liikaa kaikkea muuta: eläimiä hoidettavana, tauluja maalaattavana, laskuja maksettavana ja tilanhoitotöitä tehtävänä.
Läheisiänikinolen pyrkinyt auttamaan ja tukemaan heidän omissa haasteissaan, sekä pitämään edes jotenkin yllä harvoja ystävyyssuhteitani. Aika tuntui aina loppuvan kesken, mutta jossakin kohden oivalsin, että henkisyyden korkein aste toteutuu ensisijaisesti juuri arjessa; elämän luontaisia syklejä kunnioittavaan perinteeseen kytkeytyneen arjen puuhissa, eikä niinkään oman kasvun ja kehityksen ympärillä pyörivissä henkisissä harjoituksissa, riiteissä ja rituaaleissa.
Uskonnot ovat omaksuneet henkisyydestä riitit ja rituaalit, mutta ihmisten yhteen liittämiseksi rakennettu seremoniallisuus ja pyhiksi määritellyt toimitukset jäävät auttamattoman tyhjiksi ja merkityksettömiksi ilman elävää kytkentää luontoon ja elollisia olentoja kunnioittavaan ikiaikaiseen elämäntapaan. Henkisyydessä eläminen edellyttää juurevaa arkea, sillä vain siten ymmärrämme ja todella koemme olevamme ihmisinä erottamaton osa luonnon monimuotoista verkostoa ja henkimaailmaa.

Teos on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa koostuu luvuista, jotka käsittelevät niitä syitä, jotka liittyvät kyvyttömyyteemme löytää syvyyttämme ja sen seurauksena suuntaa kohti aitoa ja ainutlaatuista sieluyhteyttä. Lisäksi avaan Unimyytin syntyhistoriaa, taustaa ja merkitystä, sekä elämänmittaista matkantekoa edustavan unikartan toimintaa. Olen pyrkinyt siinä kartoittamaan lukuisia mahdollisuuksia edetä omaa, ainutlaatuista elämänpolkua, eikä tarkoituksena ole ohjata ketään toimimaan jollakin ennalta määrätyllä tavalla. Kartta ei ole sama asia kuin reittisuunnitelma, tai toteutunut matka. Kartan tehtävä on vain antaa osviittaa matkan eri mahdollisuuksista ja vaiheista, ja kannustaa ihmistä lähtemään liikkeelle ja jatkamaan eteenpäin joskus ylivoimaisiltakin tuntuvista haasteista huolimatta.
Teoksen toisessa osassa avaan unikarttaa konkreettisemmin ja listaan elämän eri vaiheisiin liittyviä etappeja, sekä niihin liittyviä teemoja ja arkkityyppisiä merkityksiä. Hahmotan lukuisille vaihtoehtoisille reiteille päätymisen riskejä ja mahdollisuuksia, ja vastavirtaiseen kulkusuuntaan ajautumisen potentiaalisia seurauksia.
Mitään maagisia madonreikiä tai teleportteja matkan varrelta ei löydy. Emme voi siirtyä eteenpäin valon nopeudella, ajatuksen voimalla, psykedeeleillä, transsilla, syvämeditaatiolla tai millään muullakaan menetelmällä. Emme voi tehdä megalomaanisia harppauksia eri vaiheiden yli elämää suuremman oivalluksen tai valaistumisenkaan avulla. En väitä, etteikö valaistuminen vaikka jo nuorella iällä olisi mahdollista, mutta silloin kyse on jostakin muusta kuin tässä kirjassa kuvaamastani täyteen feminiiniseen voimaan kasvamisen, ja kolmijakoiseen sieluyhteyteen linjautumisen prosessista.

Unimyytti ei tarjoa menetelmää, vaan kokemukseen perustuvan, oivallusten täyttämän, transformatiivisen matkan. Unikartta on ikään kuin kompassi, joka auttaa hahmottamaan sijaintiamme ja pysymään kurssilla silloin, kun napatähden avulla suunnistaminen on olosuhteista johtuen mahdotonta. Meillä kaikilla on kuitenkin oma johtotähtemme, ja jokaisen yksilöllinen matka toteutuu omaa sisäistä opasta kuunnellen. Minusta ei ole oppaaksi muille, eikä mitään mitä tässä kirjassa sanon, pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Näkemyksiäni ole tarkoitettu ehdottomiksi totuuksiksi, vaan kriittisesti pohdittaviksi mahdollisuuksiksi.
Jos olet joistain asioista kanssani eri mieltä, tai koet unikartan paikoitellen sinulle vieraaksi maaperäksi, mutta löydät silti oman kytkentäsi pohjaan, on teos tehnyt tehtävänsä. Minä en voi tietää mitä pohjan koskettaminen juuri sinun kohdallasi tarkasti ottaen tarkoittaa, sillä sinun matkasi on tunnistettavissa olevista vaiheistaan huolimatta silti ainoa laatuaan.

Luku 1 ja siihen liittyvä keskustelu on luettavissa kirjan verkkokaupasta ostaneille